What I'm going to do now

I didn't get in. I'm not going to study economic science this year. So what will I do now? That's the question I have asked myself.
When I got the results, I felt devastated, but also embarrassed. I felt that I should have got inside university, because of reading time I had and my age. I'm almost 25 years old. I have seen world and I have seen so many tests in front of me that I should have smelled those crafty questions, but I didn't. I failed. I crashed down from my dreams and faced the reality. I have been hypothesizing things, what if I would have had more time to read. What if I wouldn't have gone there or there and read instead. What if, what if, but hypothesizing isn't helping.

En päässyt tänä vuonna opiskelemaan kauppatieteitä yliopistoon. Olen joutunut kysymään itseltäni useasti viime aikoina, että mitäs nyt? 
Saatuani tulokset olin murtunut henkisesti, mutta myös häpeissäni. Tuntui siltä, että minun olisi pitänyt pärjätä paremmin ja päästä sisään yliopistoon. Olihan minulla kokonainen kuukausi aikaa lukea ja olenhan jo melkein 25 vuotias. Sen verran vanha, että olen jo kohdannut elämässäni, vaikka minkänäköistä pääsykoetta ja tenttiä. Minun olisi pitänyt pystyä haistamaan ne viekkaat kysymykset, mutta en haistanut. Epäonnistuin. Putosin pilvilinnoistani ja kohtasin todellisuuden. Sen jälkeen olen vain jossitellut. Entäpä jos minulla olisikin ollut kaksi kuukautta aikaa lukea? Entäpä jos en olisi lähtenyt iltapäivällä pitkälle kävelylle metsään vaan olisinkin lukenut? Entäpä jos? Entäpä jos? Mutta jossittelu ei auta.


I'm not going to lie. I have been in low spirit for weeks. I have to wait a year until I will study science, which I'm genuinely interested. Honestly, it's crushing me. It feels like minutes, days, weeks, months, years are running past and I'm just standing still. Unable to move forward. My career (which doesn't even exist yet) is standing still. Everything is standing still. I'm afraid I will be too old someday and I will have to give up my dreams. I'm afraid I'm wasting my life.

After miserable days, weeks, I realized I still have to decide, what I will do next year. A whole year. Standing still in my hometown. I felt distressed. It took a while, before I could answer to myself. I'm going to spent whole year at my hometown. I can't afford to move away, so here I stay. I will also continue my law studies, though I will choose few economic science courses and take economic science as my minor subject (this will then be my third...no fourth minor subject. I'm a collector.). After year I will try again. Harder. Next year I will make it. I know.

En aio valehdella. Olen ollut aika alakuloinen viime viikot. Joudun odottamaan kokonaisen vuoden ennen kuin pääsen opiskelemaan tieteenalaa, josta olen aidosti kiinnostunut. Rehellisesti...ahdistaa, todella paljon. Tuntuu siltä kuin minuutit, tunnit, päivät, viikot, kuukaudet, vuodet vain lipuisivat ohitseni ja minä vain seisoisin avuttomana paikallani. Kykemättömänä liikkumaan yhtään minnekkään. Minun urani (jota ei ole vielä edes olemassa) seisoo paikallaan. Kaikki seisoo elämässäni paikallaan. Pelkään, että joku päivä huomaan olevani liian vanha. Elinikäisessä tipassa ja kahlittuna paikalleen. Unelmista luopuneena. Pelkään hukkaavani elämäni.

Melankolisten päivien, viikkojen jälkeen olen ymmärtänyt, että minun täytyy päättää mitä teen kuluvan vuoden aikana. Kokonainen vuosi kahlittuna kotikaupunkiini. Ahdistuneisuus velloi vatsan pohjassani. Kesti aikaa ennen kuin kykenin löytämään, saati antamaan itselleni vastauksen. Aion viettää tulevan vuoden kotikaupungissani, koska minulla ei ole oikeastaan taloudellisesti varaa muuttaa muuallekkaan. Aion myös jatkaa laki opintojani, mutta aion ottaa sivuaineekseni kauppatieteet. Joka tulee itseasiassa olemaan kolmas...ei neljäs sivuaineeni (Olen intohimoinen sivuaine keräilijä). Vuoden jälkeen keväällä aion yrittää uudelleen. Tällä kertaa kovemmin. Ensi vuonna myös pääsen kauppatieteisiin. Tiedän sen.


I know what I'm going to do next year, but I still feel disappointed. I feel I have disappointed everyone else and most of all myself. It feels like I will never get in to university I want, because I fail all my entrance exams. Same time my Facebook's feed was full of happy post about other's "got inside". There were quotes "Hard work pays off". Honestly sometimes hard work doesn't always pay off. You can work hard, but still work doesn't pay off. True story. There are other people too entering those entrance exams. After results, I felt like I was "second class" human. I felt like I was stupid. I have been avoiding human interaction, because I have been afraid of what they would think about me. Do they think I'm pathetic? Stupid? Useless? Failure? Why do I even care? Probably because I have always been dependent of external acknowledgment. I value myself by my achievements. That's the reason I take all these results so hardly. It feels like the end of the world.

I have realized that entrance exams are extremely hard and ridiculous. They are twisting little sentences to confuse you. In entrance exam luck really matters. Someone gets "better" questions. It's pure luck that can you get those questions where you're strongest or weakest. I have also realized that entrance exams doesn't define you as you are. You're not a failure, if you don't pass that exam and people who pass it are not any better. Even I have realized this, I feel little miserable. It will take a while until I'm back to "normal". This only means that results really mattered, because they were important to me.

Tiedän mitä aion tehdä tulevana vuonna, mutta tunnen pettäneeni läheiseni ja ennen kaikkea itseni. Tuntuu siltä, etten pääsykokeiden kinkkisyyden vuoksi pääse ikinä opiskelemaan sinne minne haluan. Heinäkuun alussa Facebook feedini täyttyi iloisista "Hei meitsi pääsi opiskelemaan" lausahduksista ja lainauksista "Kova työ palkitaan". Rehellisesti kovaa työtä ei aina palkita. Aivan sama miten pershiessä painaisit töitä niin ei se palkinto napsahda syliin. Pääsykokeissa seuranani istui satoja muita hakijoita. Uskon että melkein kaikki meistä oli ahkeroinut kovasti, mutta silti paikkoja on rajoitetusti. Tulosten jälkeen tunsin itseni "toisen luokan" ihmiseksi. Tyhmäksi. Olen vältellyt tietoisesti ihmiskontaktia, koska pelkään heidän ajatuksiaan minusta. Ajatteletkohan he minun olevan säälittävä? Tyhmä? Hyödytön? Epäonnistunut yksilö? Miksi edes välitän? Ehkä siksi, koska olen aina ollut riippuvainen ulkoisesta hyväksynnästä. Arvotan itseni yhteiskuntaan saavutuksillani. Minkä johdosta otan tulokset entistä rankemmin. Välillä ne tuntuu maailman lopulta. Päivältä jolloin meteorisade tekee maapallosta reikäjuustoa ja viimeinenkin hengittävä olento lipuu pois.

Tieädn, että pääsykokeet ovat todella vaikeita. Oikeasta lauseesta muutetaan vain yksi sana ja kompakysymykset ovat välttämättömiä. Pääsykokeissa onnella on oikeasti merkitystä. Jotkut saavat ne "paremmat" kysymykset. On puhdasta tuuria tuleeko vuoden pääsykokeissa eteen kysymyksiä niistä osa-alueista, joissa olet vahvimmillasi tai heikommillasi. Onneksi pääsykokeet ei määrittele kuka sinä olet ihmisenä. Pääsykokeet ei nosta läpi pääsijää paremmaksi ihmiseksi tai fiksummaksi. Vaikka tiedän nämä, tunnen silti itseni alakuloiseksi. Harmittaa. Tämä vain tarkoittaa, että läpipääsy olisi merkinnyt minulle paljon. Se oli minulle tärkeää, joten henkisen tilan normalisoitumiseen menee hieman enemmän aikaa. 
----

So I'm "stuck" here for another year, but I decided to challenge myself. I will choose some courses that will lead me towards my dreams. I'm also trying to see my hometown from another aspect. I'm going to appreciate my peaceful hometown. Trying to explore something new or do stuff I love to do here. I decided I will post every month something about my hometown. It can be for example place, a shop, something new I've experienced or for example picture of dog's poop which resembles Harrison Ford. Anything.

Joten olen jumissa kotikaupungissa vuoden, mutta olen päättänyt haastaa itseni. Aion valita kursseja, jotka johtavat minua lähemmäs unelmiani. Yritän myös nähdä kotikaupunkini toisesta näkökulmasta. Aion arvostaa rauhallista kaupunkia enemmän. Yritän kokeilla jotain uutta tai palata vanhojen suosikkien pariin yhä uudestaan ja uudestaan. Joka kuukausi aion tehdä blogi kirjoituksen kotikaupunkini löydöstä. Se voi olla paikka, kahvila, kokemus tai vaikka Harrison Fordia muistuttava pökäle. Ihan mitä vain. Haaste: kotikaupunki rakkautta x Joensuu on alkanut.

BRAC


I have two extremely rough work weeks behind me and seven more weeks to go. Early 5am wake-ups and long shifts have taken my energy, but finally I found time to go through more pictures from Croatia. As you already know I traveled with my mom to Croatia few weeks ago. We stayed whole week at island Brac.

Kaksi rankkaa työviikkoa takana ja vielä seitsemän yhtä rankkaa viikkoa edessä. Aamu viiden herätykset ja pitkät työvuorot ovat vieneet kaiken energiani. Työpäivien jälkeen olen vain linnoittautunut kotiini. Survonut ahterini peittojen poimuihin ja käynnistänyt häpeilemättä tv-sarja maratoonin. Netflixistä on jo korkattu Glow ja HBO:lta Handmaid's tale. Löysin kuitenkin vihdoin energiaa käydä läpi lisää Kroatian valokuvia ja tässä on nyt vihdoinkin kuvia Bracin saaresta, jossa viivyimme koko viikon. 


We arrived to Split and took raft to island Brac. Split seemed to be busy city with lot of shops and insane traffic, so I was pleased to arrive Brac and notice the difference. Quiet mountain roads with beautiful view. I felt so calm. We stayed at Bol, which is on the south of the island. 

Croatia is the land of lavender. It's everywhere, which isn't surprise, because Croatia is one of the world largest producers of lavender. There were lavenders blooming next to our hotel and it's fragrance was so delicate. We stayed at Bluesun Hotel Elaphusa, which was next to "put zlatnog rata" pedestrian street and close to Zlatni Rat beach. Pedestrian street was one of my favorites. It was so peaceful street with little ice cream parlor's and small shops. We used to go every night there for a little walk. 

Saavuimme Splitin kaupunkiin äidin kanssa, josta otimme lautan Bracin saarelle. Split oli todella hektinen kaupunki. Split pursui kyllä mitä ihanempia kauppoja, mutta olin silmin nähden huojentunut, kun saavuin Bracin rauhallisille vuoristoteille. Asustimme viikon ajan Bollin kaupungissa, joka sijaitsee Bracin saaren eteläpuolella. 

Kroatia on laventelin maa. Laventelia oli ihan kaikkialla. Oliiviöljyn seasta saattoi löytää laventelia lillumasta, laventelikeksejä, pärstärasvaa, saippuaa... ja tietenkin puutarhassa ei muuta kasvanutkaan kuin laventelia. Hotellin vieressä kasvoi pitkä rivi laventeleita, jotka olivat juuri kukkineet, joten sain nauttia niiden herkästä tuoksusta. Hotellimme Bluesun Hotel Elaphusa oli "put zlatnog rata" kävelykadun vieressä. Kuuluisalle Zlatni Rat rannallekkaan ei ollut edes pitkä matka. Joten äidin "munkilla" varattu hotelli oli aivan kymppi valinta! Kävelykatu oli yksi suosikeistani matkan aikana. Ihanan rauhallinen ja kaunis katu, joka myötäili rantaviivaa. Siellä täällä jäätelökojuja ja pieniä matkamuisto kojuja. Kävimme melkein joka ilta äidin kanssa iltakävelyllä kävelykadulla.



Bol's centrum was small, but beautiful. All shops were next to beach, so you could get anything from one street. Best place to buy drinks from small convenience store and enjoy them at dock, eat big ice cream portions, shop till you drop and rent a boat or jump in the raft. 

Bollin keskusta oli pieni, mutta kaunis. Kaikki kaupat sijaitsivat ihan rannan vieressä yhdellä kadulla. Oli ihanaa ostaa pienestä kioskista siiderit ja istuutua sitten myöhään yöllä nauttimaan ne laiturilla. Jalkoja heiluteltiin pimeydessä ja nautittiin juomien kylmyydestä. Päivällä juomat vaihtui massiivisiin jäätelöannoksiin, kauppakasseihin ja lauttojen pääsylippuihin.






We also had little stroll off the centrum. Honestly we didn't have to walk long until we reached "the end". There was only big highway and vineyards up on the hills.  Bol was filled with beautiful apartments though. I think most of them were summer houses for hire, hostels or hotels. Bol is very popular among the tourist, so sometimes it felt there are no local people anywhere, but honestly I didn't mind at all. I was surrounded by tourist. Surrounded by smiling faces. Nobody was in hurry. Everyone was relaxed and enjoying life. What a wonderful place to spend a week.

Meillä oli myös rohkeutta kävellä keskustan ulkopuolelle seikkailemaan, mutta pitkään ei tarvinnut seikkailla, kun saavutimme päätepisteen. Vuorille nousi enää moottoritien seuraksi viiniviljelmiä. Vaikka Bol on pieni kaupunki niin kauniita asuntoja Bollista ei puutu. Uskon kylläkin, että suurin osa kauniista asunnoista oli turistien vuokra-asuntoja, hostelleja tai hotelleja. Bollin kaupunki on todella suosittu turistien keskuudessa, mikä tarkoittaa sitä että paikka suorastaan kuhisee turisteja. Rehellisesti turistien paljous ei haitannut itseäni yhtään, koska kaikki ihmiset olivat ihanan rentoutuneita ja iloisia. Kenelläkään ei ollut kiire minnekkään. Kaikki vain nauttivat hetkestä ja läheisistään. Miten ihana paikka viettää kokonainen viikko. 



My favorite view. I still can't get enough of this view. Water was so blue that I wanted to write a book named "50 shades of blue". This time only talking about different shades of blue. Everyday there were boats sailing, people wind surfing, parasailing, swimming and sunbathing. I was so happy that I was able to sunbath, swim all day and end my day by searching seashell's from beach.

Suosikki näkymäni. Hvar saari retkottaa sinertävänä taustalla. Meressä puksuttaa pikku paatteja. Meri sinertää niin sinisenä, että tekee mieli kirjoittaa kirja nimeltä "50 shades of blue". Tällä kertaa keskittyen pelkästään sävyeroihin. Purjelautailijoita, paraseilareita ja nahkaansa polttavia rantamursuja. Oli ihanaa leikkiä kokonaisia päiviä rantamursua, uida aivan liian monta kertaa ja etsiä kivien seasta pienen pieniä simpukoita penskojen seassa. 



PARASAILING


I have always wanted to try parasailing. So when we had opportunity to try it with my mom, we decided to take it. I'm afraid of heights, but I was able to forgot my fears up there. Brac and Hvar island's landscapes was beautiful from bird's-eye view. View was stunning. Wind blew between my toes, shop where I bought my dress was tinier than my thumb, I saw big fishes swimming close to surface and most of all I saw Brac's famous Zlatni Rat beach from above. 

I'm proud that I faced again one of my fears. I don't want my fears to hold me down. I don't want my fear to capture me and stop me achieving my dreams. So I did it, I screamed...a lot, but I still did it. It was amazing experience. 

Louis Vuitton Agenda


After I received information that I had completed my bachelor degree and that I was now officially Bachelor of Administrative Sciences. I decided to give myself a gift.

I'm a bit of an organisation lover, I like things to have their place and everything to run smoothly. My agendas through years have been the epicentre of my studying and working life. My schedule makes my world go round and my days run to plan. I'm colour coding school courses and working shifts, information is included, times dates and locations locked and cute stickers added to cheer up my mood.

Even phones these days have really good calendar options and alerts and all, I just don't personally like to use them. All those social medias comments, likes and interactions, it's easy to lose your grasp on it all. Notifications barking your attention. Mean comments ready to stab your self-confidence. Everybody is craving your attention. You need to be everywhere in real time, you need to be ready to take part in and in the same you need to handle your schedule and life. So phone's calendar is not for me. My phone's calendar is empty. Desert of numbers and I like it.

I love to have a physical agenda in my hands. Through the years I have had different sizes and types of agendas. There have been teenage magazine agendas, fancy black agenda with golden edge, but no matter what kind of agenda I have had I have rarely used it whole year. Somehow I have just got bored with it or I have messed the pages so badly, that I couldn't look at them anymore. Sometimes agenda have been just little too heavy or big and little by little I haven't carry it around with me anymore. So as a gift to myself, I decided to buy myself permanent agenda, which I wouldn't get bored or mess the pages. I bought Louis Vuitton's PM agenda cover. Cover is classic, which I won't get bored and the best part is that every year you can easily change your fillers to new ones. Louis Vuitton offers their own agenda refills, which are pretty pricey. Thankfully Etsy and Shops are filled with cheaper refills, which will match Louis Vuitton agenda perfectly. I bought myself month diary refill from Filofax and week diary from Timex. I also got empty and lines pages for random thoughts and errands. I also bought several bunny stickers from Ebay and Blippo.com, so this year will be bunny themed agenda. Haha.

The best part....agenda is second handed. Vestiaire and Trendsales are filled with used Louis Vuitton agenda's. This beauty came from Denmark. Seller had bought it from Milan. She sent it with authentic box and receipt, which was so nice of her. Agenda cost 155 € with postage. Original price is 300-325 €. So this was great bargain.

Back From Croatia


I'm back from Croatia. It was really nice one week trip with my mom. We were able to spend mom and daughter time, which we don't have so much anymore, because I don't live at home anymore. In one week my freckles exploded to my face and sun kissed my skin. I was swimming in the sea and I felt finally relaxed. I was searching shells from the beach and I felt like was on a mission. I have so many stories to tell and pictures to edit, but here is my first outfit from the trip. 

Tomorrow I'm starting new work schedule, which means (too) early wake ups. It always takes few days until I get used to this rhythm. 





Top - Kenzo x H&M , Shorts - H&M , Shoes - Zara , Shades - Rayban