LONDON PART 1

Finally I found some time to go through pictures from our London trip. We stayed two weeks at Hounslow near Heathrow airport and I must say it was maybe little too far away from centrum. It took 30-40 minutes to get into centrum and we weren't able to find nice park from Hounslow so it was exhausting to sit in the subway everyday so long to get somewhere.

Let's talk about our hotel room. We stayed two weeks at Hounslow Ibis Budget hotel and first of all I'm not recommending this hotel to anyone. When we picked this hotel we knew we didn't need any fancy TV or butt warmers, but electric kettle would have been nice. Hotel room was ok, but there was two major problems. First, room was insanely moist all the time and I don't mean hot moist, I mean moist moist. I had air conditioning on and window open but nope. Room was still "lovely" moist and after few days my clothes started to smell. It made me wonder that is there mold or water damage. Second: toilet didn't flush, which is the reason why I had little crisis everyday. When I tried to flush, nothing happened. Anssi has seen the worst sides of me, but I don't want him to witness my poop. There I am, standing in the smallest toilet ever, nervously flushing toilet again and again. Only seeing my poop dancing on the weak waves. I was already considering to collecting poop and tossing it outside, but world smallest toilet didn't have even trash can. Only roll of toilet paper and me. So no taking your shit out somewhere wasn't available option. After several tryings to flush toilet, my poop finally gave up and drowned (thank god). After one week (Imagine all those "flush poop! flush!" meltdowns) cleaners finally took a hint and fixed the toilet. Never again.

Anyway this was my fourth trip to London, but Anssi was here for the first time. So we walked around a lot and went through all "classic" sightseeing places. I didn't bring the camera everywhere, but I decided to share some of the photos with you. 

DAY 1

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
On our first day we decided to see Natural History Museum and I must say it was a beautiful building and all those dinosaurs! I'm huge dinosaur fan, so of course I was pretty excited. When I was kid, I used to watch dinosaur documentary tv series with my dad every Saturday evening. In the picture I'm posing with plant-eating giant Diplodocus, which is one of the longest land animals that ever lived. From tip to tail it measures over 26 metres. As you can see Diplodocus was so tall that we weren't able to fit it's face to this picture.
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
I was impressed how many dinosaur skeletons they had at Natural History museum and how cute and well made replicas they had made. Looking at skeletons made me remember how I wanted to archeologist when I was a kid. I wanted to find different dinosaurs, but after I grew up I realized there isn't much dinosaurs left to dig. So I gave up with that dream and now I'm just happy to be able to see them at museums. 
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Somehow I thought they had real tyrannosaurus rex skeleton here, but they didn't. Instead they had huge realistic tyrannosaurus rex robot, which moved around and was pretty cool. I would have loved the skeleton more but I was amused about this too. 

After wandering around several hours at Natural History Museum we decided to spend our evening at Hyde Park. We walked through The Diana Princess of Wales memorial walk and it was so beautiful. There were so many different colors of flowers everywhere. It was peaceful even the park was filled with people. We ended up visiting Hyde Park several times. 
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

OPISKELEN VÄÄRÄLLÄ ALALLA.

Viime viikolla Facebookin seinälleni pompsahteli onnellisia päivityksiä vastaanotetuista koulupaikoista kuin sieniä sateella. Valitettavasti minä kuuluin (taas) siihen ryhmään, joka ei valitettavasti (taaskaan) saanut haluamaansa koulupaikkaa. Osalle tämä voi tulla yllätyksenä, mutta tunnen opiskelevani väärällä alalla. Opiskelen tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa hallinto-oikeutta ja pääaineenani on rikosoikeus. En saanut hakemaani toista koulupaikkaa, joten aion nyt tulevana vuonna suorittaa hallinto-oikeuden kandidaatin tutkinnon ja jatkaa sitten matkaani. Joku voi miettiä miksi en ota hatkoja jo nyt koulusta, jossa en viihdy mutta itsestäni tuntuisi haaskaukselta heittää 180 opintopistettä kevyesti taakseni. Kaikki opintopisteet joiden eteen olen tehnyt vuosia töitä tuntuu järkevältä hyödyntää tutkintopaperin muodossa, kun kandidaatin tutkinnosta puuttuu enää vain pari pakollista kurssia ja itse kandi. Kandidaatin tutkinto ei tule olemaan helppo, koska minulla ei ole vieläkään hajua mistä haluaisin tehdä kandidaatin tutkinnon eikä myöskään lukihäiriöni tee kokemuksesta itselleni yhtään helpompaa. Toivon kuitenkin että opettajan kanssa keskusteltaessa löydetään minulle, jonkin näköistä suuntaa aiheen etsinnässä ja kallisarvoisia neuvoja. Aiheen löytymisestä huolimatta tuleva vuosi tulee varmasti olemaan omalta osaltaan stressaava, mutta toivon mukaan ensi kesänä minulla on tutkintopaperit taskussa.

Yläasteella innostuin ensimmäisen kerran oikeustieteestä ja asianajajan urasta. Möin idean vanhemmilleni ja uskottelin itselleni lukio vuodet että hei tämä se on. En päässyt ensimmäisessä haussa yliopistoon sisään, joten kävin avoimen yliopiston kautta oikeustieteen kursseja. Avoimen yliopiston suoritettujen opintopisteiden avulla siirryinkin puolitoista vuotta myöhemmin talvella viralliseksi yliopisto-opiskelijaksi ja pääsin samalla oikeaan yliopistoelämään kiinni ja opintotukikin alkoi napsahtaa tilille. Yliopisto vuosieni alussa olin innoissani oikeudesta, mutta jonkin ajan päästä intoni alkoi laskea. Pidän edelleen oikeustieteitä ja lakia kuitenkin mielenkiintoisena. Ahmin edelleen innolla oikeudellisia ongelmakohtia ja seuraan aktiivisesti netissä tuomionistuinten päätöksiä. Mutta tiedättekö mikä puuttuu? Intohimo. Brysselin opintomatkalla huomasin oman intohimoni puuttuvan. Muut opiskelijat kuuntelivat ja kyselivät innoissaan mahdollisista harjoittelupaikoista ja työpaikoista. En nähnyt omaa tulevaisuuttani siellä tai Suomessa. Meni kuitenkin reilu vuosi ennen kuin suostuin myöntämään itselleni, että olen väärällä alalla. Sanomattakin selvää että tuon vuoden aikana oma henkinen terveys heittelehti ja siinä samalla fyysinen terveys seurasi perässä. Vaikean itsemyöntämisen jälkeen tuli se seuraava vaikea osuus, faktan kertominen läheisilleni. 

Rakas äitini on ollut yksi heistä, joka on tukenut ja ymmärtänyt minua eniten. Hän on nähnyt minkälaisten asioiden kanssa olen saanut painia ja hän ymmärtää ettei minun tulisi työskennellä työssä jossa en oikeasti viihdy. Mielestäni ei ole naiivia ajatella, että haluan työpaikan jossa viihdyn ja johon minulla on intohimoa. Nykyinen yhteiskunta Suomessa antaa mahdollisuuden kouluttautua haluamaansa alaan ilman että koko elämä lentää sekunneissa perseelleen. Olen työskennellyt opintojen ohessa viisi vuotta siivoojana ja voin suoraan sanoa että minulla ei ole intohimoa siivoojan työhön, mutta siivoan koska tarvitsen rahaa. Tiedän ettei aina voi saada työpaikkaa, jossa oikeasti viihtyy ja tiedän ettei joka päivä voi unelmatyössäkään viihtyä. Aion silti tavoitella tulevaisuudelta työtä, jossa oikeasti viihdyn. Haluan tuntea intohimoa työtäni kohtaan ja mennä useammin hymy naamassa töihin. Äitini ohella on ollut ihana saada tukea myös poikaystävältäni ja parilta ystävältäni (olen kertonut vain harvoille). Isälleni ja mahdollisesti jolle kulle toiselle tätä faktaa on kuitenkin hankalampi sulattaa. Olen saanut kuulla miten hyvän työpaikan voisin saada tältä ajalta ja miten paljon rahaa voisin saada. Olisin arvostetussa asemassa ja niin edelleen. Osittain näiden puheiden vuoksi tunnen itseni idiootiksi ja hävettää, etten halua enää opiskella tällä alalla. Nautin edelleen oikeustieteistä, mutten niin paljon että nauttisin tulevaisuudestani tällä alla. Rehellisesti hävettää kertoa näin blogitekstin muodossa etten halua enää tätä. 

Häpeän ohessa minua myös inhottaa kertoa tästä julkisesti, koska tunnen että lähipiirissäni on henkilöitä jotka toivovat minulle pahaa ja mässyttelevät minun epäonnellani. Vaikka pidän onnellisena asiana sitä että tiedän että olevani väärällä alalla ja sitä että voin tavoitella oikeita unelmiani, tunnen tämän kuitenkin jonkinnäköisenä häpeänä ja epäonnena. Näen että henkilöt mässäilevät, nauravat ja ilkkuvat. Keskusteluissa varmaan käy pinnalla se että olen aivan paska, huono opiskelija, alisuorittaja, vaihdan hyvän tulevaisuuden ammatin johonkin huonoon ammattiin koska haluan hymyillä ja muuta erittäin negatiivista seläntakana puhumista. 
En tiedä onko elämässäni enää henkilöitä, jotka toivovat minulle pahaa tai nauttivat epäonnestani, mutta uskon niitä kuitenkin valitettavasti löytyvän. Joku voi jo miettiäkkin miksi kerron tästä asiasta julkisesti, jos olen nyt niin herkkänä asiasta. Siksi koska en halua enää valehdella. Viime aikoina kun joku on kysynyt mitä haluan olla isona tai mikä minusta tulee isona. Olen sanonut suoraan etten tiedä, eikä minun ole tarvinnut valehdella. Tunnen suurta helpotusta kun olen saanut tämän asian sanottua. Ei tarvitse enää murehtia ja ajatella mitä muut ajattelevat. Samalla pystyn toivon mukaan selittämään mahdollisemman monelle päätöstäni. 

En kadu kuitenkaan päätöstäni opiskella hallinto-oikeutta. Olen oppinut erittäin paljon Suomen lakijärjestelmästä ja tunnen järkevöityneeni erittäin paljon lain näkökulmasta. Osaan auttaa pienissä lakikiemuroissa lähimmäisiäni ja ymmärrän enemmän omia ja muiden oikeuksia kuin ennen. En myöskään näe oikeustieteen opintoja turhana, vaikka lähtisin minne alalle oikeustieteen opinnoista on vain hyötyä. Aion myös nakauttaa mukaani kandidaatin tutkinnon, joten CV:kin saa napauttaa jotain hyödyllistä. Täytyy myöntää, että välillä jokin pieni ääni aivoissani on huutanut että olen jotenkin hukannut nämä vuodet. Olen huomannut että aika usein kun katson Facebook sivuani, joku tuttavistani on pyöräyttänyt maailmaan uuden lapsen, perustanut perheen, ostanut oman asunnon, saanut vakituisen työpaikan, pelastanut Suomen tulevaisuuden, palauttanut gradun ja tehnyt onnistuneen ristopistotyön. Sitten vertaan heidän elämää omaan elämääni. Täällä mie vain opiskelen, siivoan ohessa, matkustan, ostan vaatteita ja mietin perheen perustamista vasta valovuosien päästä. Tiedän että jokaisella on eri unelmat ja tavoitteet elämässä, mutta väkisin sitä aina joskus miettii että onko nyt epäonnistunut elämässä kun en suunnitele kohtuni vuokraamista tai asunnon ostoa, vaan mietin ostanko kalliin vaate rievun tai matkustanko Lontooseen vai Berliiniin tai syönkö jugurtin nyt vai vasta illalla. 

Tällä hetkellä jos joku kysyy minulta mitä haluan olla isona, joudun vieläkin vastamaan en tiedä. Minulla on ajatus mitä haluan olla, mutta ei tarkkaan määriteltyä käsitettä. Haluan olla monta pientä asiaa ja yhdistää tämän toimivaksi kokonaisuudeksi. Sen tiedän että vuoden opiskelun jälkeen toivon olevani valmis hallinto-oikeuden kandidaatin tutkinnon kanssa ja jättää opinnot tämän koulun osalta kesken. Ja jos joskus tulevaisuudessa sattuisinkin katumaan päätöstäni, voin anna mennä uudestaan opiskelemaan oikeustieteita. Voin hakea oikeusnotaariksi niin monta kertaa kuin haluan tai sitten vain tehdä hallinto-oikeuden maisterin tutkinnon joskus tulevaisuudessa. Aika näyttää, mutta tällä hetkellä tutkinnon jälkeen aion ottaa uskon loikan aivan eri suuntaan ja toivon mukaan kykenen täten olemaan onnellisempi ja iloisempi henkilö.